Itseohjautuva Volvo ajoi katsojien päälle – syynä väärinymmärrys?

Autot · Annika Kela

Dominikaanisessa tasavallassa oli järjestetty Volvo XC60 -mallin esittelytilaisuus, jossa vieraat pääsivät hämmästelemään vierestä auton uusia ominaisuuksia. Yksi auton mielenkiintoisimmista ominaisuuksista oli itsestään ohjautuminen ja jalankulkijoiden tunnistaminen.

Tilaisuudessa oli tarkoitus testata erityisesti Pedestrian Detection -toimintoa, jonka ansiosta auto tunnistaisi edessä olevan jalankulkijan ja pysähtyisi turvallisesti. Esittelytilaisuus kuitenkin päättyi ikävällä tavalla, sillä auto syöksyi kohti vieraita ja ajoi väkijoukon päälle.

Metro-lehden mukaan Volvon edustaja on ilmoittanut, että tapaus johtui todennäköisesti ikävästä väärinymmärryksestä. Pedestrian Detection -ominaisuus on nimittäin lisävaruste ja videon perusteella vaikuttaisi siltä, että kyseisestä Volvosta se puuttui.

Esittelytilaisuudessa olleet henkilöt luulivat sen kuuluvan automaattisesti auton ominaisuuksiin ja onnettomuus pääsi tapahtumaan. Onneksi kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut vakavasti tapauksessa.