Perhe pelästyi erikoista näkyä – käärmeet parittelivat pihapuussa!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Pihapuussa luikerteleva käärme oli pelästyttänyt kouluikäisen lapsen pahanpäiväisesti Yhdysvalloissa. Lapsukainen oli rientänyt kertomaan vanhemmilleen, että pihalla kiemurteli käärme. Perheenisä meni heti tarkistamaan kuinka vaarallisesta tilanteesta oli kyse.

Isän hämmästykseksi pihapuun oksan ympärille oli kietoutunut kaksi käärmettä. Mies pian tajusi, että käärmeet olivat parittelemassa, sillä ne kiehnäsivät toisiaan vasten ja kiemurtelivat taukoamatta. Turvallisuus näytti olevan toissijaista matelijoille parittelun huumassa, sillä välillä ne olivat vaarassa pudota.

Isä käski pelokkaita, mutta uteliaita lapsiaan loitommalle. Isä päätti kuvata käärmeiden paritteluhetken videolle. Netissä julkaistu video osoittaa, että mielenkiintoisesta näystä huolimatta, myös perheenisä näytti pelkäävän, että käärmeet putoaisivat hänen niskaansa. Kaikesta huolimatta matelijat onnistuivat tasapainottelemaan oksalla parittelunsa ajan.

Uusimmat