Autokoululainen ajoi panssarivaunun alle

Autot · Annukka Heikkilä

Autokoulussa oleminen voi olla jännittävää. Varsinkin ensimmäisinä ajotunteina voi tulla tehneeksi tyhmiä virheitä sen vuoksi, että aivot ja motoriset taidot ovat jännityksen vuoksi lukossa. Eräs autokoulussa ollut nuori kuski koki melkoisen järkytyksen joutuessaan panssarivaunun yliajamaksi.

18-vuotias kuski ajoi Toyotan pihastaan tielle eikä ollut huomannut oikealta tulevaa panssarivaunua. Kuski oli ajanut auton suoraan sotilasajoneuvoista muodostuvan jonon väliin eikä sivusta tullut panssarivaunun kuljettaja ehtinyt pysähtyä ajoissa raskaalla ajoneuvollaan.

Missään autokoulun oppikirjoissa ei tainnut lukea, että pitäisi muistaa välttää myös panssarivaunun alle jäämistä. 18-vuotiaan kuskin auto kärsi 12.000 euron vahingot, joten hän saattaa muistaa vastaavanlaisissa tilanteissa katsoa sekä vasemmalle että oikealle.