Lil Wayne myy 18 miljoonan lukaaliaan

Koti & Asuminen Lux · Stara.fi

Vielä pari vuotta sitten Lil Wayne lukeutui Yhdysvaltain kohutuimpiin räppäreihin, ja mies oli uutisotsikoissa tempaustensa vuoksi lähes viikottain. Sittemmin tähti vaikuttaa rauhoittuneen, ja kohu-uutiset ovat jääneet vähemmälle. Nyt räppäri pannut luksustalonsa myyntiin 18 miljoonan dollarin hintaan.

Splash
Splash

Lil Wayne kauppaa parhaillaan Miami Beachin La Gorce Islandilla sijaitsevaa huikeaa asuntoaan, josta on nyt julkaistu kuvia verkossa. Talo tuli myyntiin pian sen jälkeen, kun pilailijat saivat poliisit tekemään sinne rynnäkön. Kuvissa nähdään miten noin 2.000 neliön taloa on koristeltu muun muassa räppärin saamilla palkinnoilla.

Miami Beachin poliisit hälytettiin taannoin Lil Waynen kotiin. Viranomaiset saivat hätäpuhelun, jonka mukaan talosta olisi kantautunut neljä aseen laukauksen ääntä. Hälytys osoittautui kuitenkin pilasoitoksi. Räppäri ei ollut kotona väitettyjen laukausten aikaan. Kyseessä oli jo toinen kerta, kun viranomaiset vierailivat Lil Waynen kodissa. Pari viikkoa aiemmin poliisit hälytettiin paikalle epäilyttävän henkilön tunkeuduttua pihamaalle ja kurkisteltua talon ikkunoista sisälle.

Splash
Splash
Splash
Splash
Splash
Splash
Splash
Splash