Foo Fighters -tähti loukkaantui keikalla Ruotsissa – palasi lavalle jalka paketissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin rockyhtyeisiin lukeutuva Foo Fighter on parhaillaan kiertueella Euroopassa, ja perjantaina yhtye esiintyi Göteborgissa ikävin seurauksin. Yhtyeen keulahahmo Dave Grohl putosi nimittäin esiintymislavalta ja loukkaantui.

Monkey Wrench -kappaleen aikana lavalta pudonnut Grohl makasi jonkin aikaa maassa, kunnes hänet kannettiin takahuoneeseen. Hän kertoi yleisölle heti, että taisi loukkaantua putoamisessa. Monet pelkäsivät jo keikan keskeytyvän, mutta sitkeä rokkikukko palasi pian lavalle ja veti keikan loppuun istualtaan.

Kuva, jonka Foo Fighters (@foofighters) julkaisi

Amerikkalaismuusikko Dave Grohl tuli tunnetuksi 1990-luvun vaihteessa huippusuositun Nirvana-yhtyeen rumpalina. Yhtye hajosi vuonna 1994 Kurt Cobainin tehtyä itsemurhan, minkä jälkeen Grohl perusti uuden Foo Fighters -yhtyeensä. Edeltäjän tavoin myös Foo Fighters nauttii maailmanlaajuisesta suosiosta.

Foo Fighters -yhtyeen huhuttiin hajoavan vuonna 2012. Huhut osoittautuivat kuitenkin lopulta perättömiksi, ja bändin uusi Sonic Highways -levy julkaistiin marraskuussa 2014. Yhtye myös esitti Everlong-hittinsä The Late Show with David Letterman -ohjelman viimeisessä jaksossa aikaisemmin tässä kuussa.