Ysäribändin laulaja raivostui yleisölle – ja syystäkin

Festarit · Tim Isokivi

Amerikkalaisyhtye Smash Mouth muistetaan parhaiten All Star -kappaleestaan, joka soi 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa tiuhaan tahtiin esimerkiksi MTV:llä. Smash Mouth jäi kuitenkin auttamattomasti yhden hitin ihmeeksi, vaikka yhtye on edelleen toiminnassa.

Smash Mouth esiityi viime viikonloppuna Coloradon Fort Collinsissa järjestetyillä The Taste of Fort Collins -festivaaleilla. Kesken esiintymisen yleisön edustajat ryhtyivät heittelemään bändiä leivänpalasilla. Tämä sai Smash Mouthin nokkamiehen, Steve Harwellin, raivon partaalle.

– Jos heität vielä yhdenkin leivänpalan lavalle, tulen etsimään sinut. Tulen pieksemään sinut, ihan sama kuka olet, okei?, Steve Harwell avautuu tilanteesta kuvatulla videolla.

Laulajan kirosanojen täyttämä avautuminen jatkui, kunnes yhtye alkoi lopulta soittaa All Star -hittiä. Kappaleen myötä myös leivän heittely vaikuttaa loppuneen, joten yleisö mitä ilmeisemmin sai viimein mitä se halusikin.