Tutkijat: Suklaa vähentää sydäntautiriskiä

Ruoka Terveys · Annukka Heikkilä

Tumman suklaan ja raakasuklaan positiivisista terveysvaikutuksista on tiedetty jo jonkin aikaa. Vaikka tumman suklaan syöminen ei olisikaan epäterveellistä, ei moni terveellisiä elämäntapoja noudattava halua sitä kuitenkaan säännöllisesti syödä suklaan rasvapitoisuuden vuoksi.

Nyt tuore tutkimus on löytänyt positiivisia vaikutuksia nyt myös maitosuklaan syömisestä. Aberdeenin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan suklaata päivittäin tai lähes päivittäin syöneillä henkilöillä oli pienempi todennäköisyys sairastua sydäntauteihin tai saada sydänkohtausta.

Tutkimuksessa oli mukana 21.000 aikuista, joiden avulla saatiin selville, että suklaan syöminen alensi sydäntautiriskiä 11 prosenttia ja kuolettavaa sydänkohtausta 23 prosenttia.

Metro-lehden mukaan tutkittavana olleet aikuiset eivät syöneet suurimmaksi osaksi terveellisenä pidettyä tummaa suklaata vaan vaaleampaa maitosuklaata. 75 prosenttia kertoi syövänsä suklaata päivittäin ja he söivät sitä seitsemästä grammasta sataan grammaan asti.

Suurimmalla osalla suklaansyöjistä oli alhaisempi paino, ihanteellinen suhde vyötärön ja lantion välillä, hyvä verenpaine ja pienempi riski sairastua diabetekseen. Suklaansyöjät harrastivat myös enemmän säännöllistä liikuntaa. Suklaata saa ja kannattaa siis syödä kohtuudella ja urheilla, mitkä parantavat mahdollisuuksia sydänsairauksilta vapaaseen elämään.