Ruisrockin lauantai on loppuunmyyty

Festarit · Stara.fi

Turun Ruissalossa ensi viikonloppuna juhlittavan Ruisrock-festivaalin kolmen päivän liput on loppuunmyyty. Yleisöä lauantaille on saapumassa yhteensä peräti 35.000. Lippuja on jäljellä enää perjantaille ja sunnuntaille, joille myydään päivälippujen lisäksi kahden päivän yhdistelmälippuja.

Perjantaina festivaalia tähdittävät esimerkiksi brittiläiset tanssittavan popmusiikin mestarit Ellie Goulding, Studio Killers ja Marina and the Diamonds, ruotsalaisnimet Ola Salo ja Backyard Babies sekä Yhdysvalloista saapuvat Mastodon, Public Enemy ja Echosmith. Kotimaisia perjantain esiintyjiä ovat esimerkiksi Amorphis, Kaija Koo, Mokoma ja CMX.

Lauantaina Ruisrockissa esiintyvät ulkomaisista tähdistä Pharrell Williams, Veronica Maggio, Axwell & Ingrosso ja MØ. Kotimaista väriä tuovat esimerkiksi Apulanta, Disco Ensemble, Haloo Helsinki!, Jenni Vartiainen, Anssi Kela, Atomirotta, Kasmir, Olavi Uusivirta, Paperi T, Roope Salminen & Koirat ja SANNI.

Sunnuntaina lavoja tähdittävät esimerkiksi brittiyhtyeet Disclosure ja Foals, yhdysvaltaiset räppärit A$AP Rocky ja G-Eazy sekä islantilainen Of Monsters and Men. Kotimaisista artisteista mainittakoon Don Huonot, Antti Tuisku, Elastinen, Michael Monroe ja Pariisin Kevät.