Ruisrockin perjantaissa ennätysyleisö – MØ perui keikkansa

Festarit · Stara.fi

Turun Ruissalossa tänä viikonloppuna juhlittavan Ruisrockin perjantai ja lauantai myyntiin loppuun. Lauantain liput loppuivat jo aiemmin, mutta myös eilen mattimyöhäiset eivät enää mahtuneet joukkoon. Siten Ruisrock uusi viimevuotisen yleisömääränsä, joka oli ennätys.

Festivaali ylsi siis jo toistamiseen viime vuonna saavutettuun 35.000 festarivieraan yleisöennätykseensä perjantaina. Yleisöä houkuttelivat erityisesti eilen esiintyneet Ellie Goulding, Mastodon, Studio Killers ja Public Enemy.

Tanskalaisen indie-artisti MØ:n lauantaille suunniteltu konsertti Ruisrockin Telttalavalla peruuntuu laulajan ääniongelmien vuoksi. Laulaja Karen Marie Ørsted pahoittelee keikkansa peruuntumista, mutta joutuu lääkärin vaatimuksesta ottamaan taukoa esiintymisistä. Tilalle on onnistuttu järjestämään nopealla aikataululla ruotsalainen modernia tanssimusiikkia soittava Galantis, joka julkaisi kesäkuussa debyyttialbuminsa Pharmacy.