Suomen alkoholilaki ihmetyttää: ”Mitä tässä oikein määrätään?”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen viranomaisten mielivaltaiset laintulkinnat ovat puhuttaneet viime aikoina kansalaisia kovasti, kun esimerkiksi Valvira on tulkinnut alkoholilakia melko vapaalla kädellä ilman, että kukaan on vienyt näitä viranomaisten näkemyksiä tuomioistuinten arvioitavaksi.

Valviran näkemykset esimerkiksi ravintolatyöntekijöiden vapaudesta kirjoittaa alkoholista sosiaalisessa mediassa ja näkemykset jakeluautojen mainosteippauksista ovat olleet kuumia puheenaiheita. Staran toimitusta lähestyi viikonloppuna eräs ravintola-alan ammattilainen, joka kertoi pohtineensa kollegojensa kanssa kuumeisesti Suomen epäselvästi kirjoitettua alkoholilakia.

Kyseessä on alkoholilain 24 §:n 1 momentin 1 kohta, jossa määritellään kenelle alkoholijuomaa ei saa anniskella. Laissa todetaan nimittäin sanatarkasti, että ”Alkoholijuomaa ei saa anniskella kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle”. Lain kirjainta sanatarkasti tulkittaessa seuraa siten tilanne, että esimerkiksi 40-vuotias ravintolatyöntekijä ei saa tarjoilla alkoholia, jos asiakas on 22 vuotias, eli häntä kahdeksantoista vuotta nuorempi.

– Olemme yrittäneet saada selville mitä tässä alkoholilaissa oikein määrätään. Eduskunnassa on tainnut olla kiire, kun tätä lakia on sorvattu kasaan, nimettömänä pysyttelevä baarimestari ihmetteli.

Jokainen luonnollisesti ymmärtää, että lainsäätäjän on todellisuudessa ollut tarkoitus määritellä, että alkoholijuomaa ei saa anniskella kahdeksantoistavuotiasta nuoremmalle, mutta niin lakiin ei ole kuitenkaan sanatarkasti kirjoitettu. Vastaavia lapsuksia on myös muissa laeissa. Viime viikolla otsikoihin nousi Suomen Tieliikennelaki, josta on jäänyt puuttumaan kuljettaja-sana. Onnekkaan sattuman johdosta Suomi voi tulevaisuudessa nousta robottiautojen suosituksi testausalueeksi, koska autossa ei lain mukaan tarvitse olla kuljettajaa lainkaan.