Alaston taiteilija puussa – performanssi meni karusti pieleen

Viihdeuutiset · Annika Kela

Norjalaistaiteilija Hilde Krohn on joutunut tukalaan tilanteeseen kuvatessaan taideperformanssiaan Aukrassa. Alaston nainen nimittäin jouduttiin pelastamaan puusta sen jälkeen, kun hän oli jäänyt sinne jumiin.

Lontoossa työskentelevä Krohn oli matkustanut kotimaahansa kuvatakseen taidevideon näyttelyä varten. Taiteilija oli hakeutunut metsän siimekseen ja asettanut kameran kuvaamaan puunoksaa. Sitten Hilde riisui vaatteensa ja sitoi itsensä köydellä oksaan.

Pian Krohn tajusi jääneensä jumiin. Hän alkoi huudella apua, mutta kukaan ei kuullut metsän keskellä olevaa taiteilijaa. Nainen värjötteli puussa yli kolme tuntia. Hilden onneksi yksi hänen ystävistään oli saapunut paikalle tarkistamaan, että performanssi sujui suunnitelman mukaisesti.

Ystävän kauhuksi Hilde roikkui avuttomana oksasta, johon hän oli itsensä sitonut. Daily Mail -lehden mukaan epäonnisesta lopusta huolimatta taidevideosta tuli sen verran hyvä, että taiteilija kelpuutti sen näyttelyyn. Nyt taideperformanssille povataan jopa taidepalkintoa Lontoossa.