Tiedekeskus suljetaan Rovaniemellä – kävijöitä yli miljoona

Matkailu Toimittaja:

Rovaniemellä vuodesta 2011 toiminut Tiedekeskus Pilke sulkee ovensa pysyvästi. Metsähallituksen ylläpitämä tiedekeskus on avoinna yleisölle viimeisen kerran perjantaina 2. lokakuuta.

Pilkkeessä on vieraillut yli miljoona kävijää 15 vuoden aikana. Kohde on ollut hyvin suosittu koululaisten ja muiden nuorisoryhmien keskuudessa. Tiedekeskuksen näyttelyissä on tutustuttu pohjoisiin metsiin, niiden käyttöön ja metsien merkitykseen.

Pilkkeeseen ehtii vielä tutustua

Toiminta ei ole rajoittunut vain Rovaniemelle. Pilkkeen valtakunnalliset tapahtumat ja kiertueet ovat tavoittaneet yhteistyökumppaneiden kanssa yli 100 000 osallistujaa. Metsähallitus päätti tiedekeskuksesta luopumisesta keväällä 2026 käytyjen muutosneuvottelujen jälkeen.

Päätöksen taustalla ovat säästötarpeet, asiakaspalvelun siirtyminen yhä enemmän verkkoon sekä halu uudistaa lapsille ja nuorille suunnattua metsä- ja luontoviestintää, Metsähallitus tiedottaa.

Pilkkeen sulkeminen ei Metsähallituksen mukaan tarkoita nuorille suunnatun toiminnan loppumista. Jatkossa toimintaa on tarkoitus viedä nykyistä enemmän eri puolille Suomea.

Suunnitelmissa on esimerkiksi digitaalisten sisältöjen lisääminen sekä yhteistyön tiivistäminen koulujen, oppilaitosten ja muiden kumppaneiden kanssa. Nuorille aiotaan järjestää edelleen työpajoja. Niitä voidaan toteuttaa esimerkiksi metsässä, kouluvierailujen yhteydessä ja erilaisissa tapahtumissa.

Myös Pilke Shop lopettaa toimintansa.

– Metsähallitus pitää lasten ja nuorten luontosuhteen vahvistamiseksi tehtävää työtä erittäin tärkeänä, ja nuorisoviestintää kehitetään jatkossa valtakunnallisen toimintamallin pohjalta, Pilke tiedekeskuksen tiimivastaava Laura Kuusisto kertoo.

Pilkkeeseen ehtii tutustua vielä ennen sulkemista. Kohde on avoinna muina päivinä paitsi maanantaisin.

Syyskuussa tiedekeskus on avoinna tiistaista perjantaihin kello 9:00–17:00 ja viikonloppuisin kello 10:00–16:00. Rovaniemi-viikon lauantaina 12. syyskuuta näyttelyyn pääsee maksutta kello 10:00–16:00. Lokakuussa keskus on avoinna kaksi päivää ennen sulkemista.

Myös Pilke Shop lopettaa toimintansa. Metsä- ja luontoaiheisia kotimaisia tuotteita myyvän kaupan loppuunmyynti alkaa tiistaina 8. syyskuuta. Samalla suljetaan tiedekeskuksen yhteydessä toiminut Metsähallituksen asiakaspalvelupiste. Esimerkiksi erälupien ostaminen hoidetaan jatkossa verkossa, puhelimitse tai Metsähallituksen yhteistyöyritysten kautta. Retkeilyyn liittyvää tietoa saa Luontoon-palvelusta.

Metsähallituksen Rovaniemen toimipiste jatkaa samassa rakennuksessa osana valtion yhteistä työympäristöä.

Lähde: Metsähallitus

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu -osioistamme.