Teinitytön isältä löytyi aarre – kuvia Nirvanan ensimmäiseltä keikalta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Twitter-käyttäjä MJ Poukkula jakoi sosiaalisessa mediassa kuvasarjan, jossa hänen isänsä, Tony Poukkula, soittaa legendaarisen Nirvana-yhtyeen riveissä. Nuori tyttö ei osannut kuitenkaan aavistaa, kuinka arvokkaita kuvat olivatkaan rock-historian kannalta.

Ennennäkemättömät kuvat otettiin Nirvanan ensimmäiseltä keikalta, jonka yhtye soitti vuonna 1987. Keikka järjestettiin Tony Poukkulan kotona Washingtonin osavaltiossa sijaitsevassa Raymondin kaupungissa. Miehen lisäksi Nirvanan kokoonpanoon kuuluivat tuolloin Kurt Cobain, Krist Novoselic, Aaron Buckhard.

Tony Poukkula tunsi Kurt Cobainin, sillä hän kävi tuolloin samaa koulua tulevan rocktähden kanssa. Alternative Nation -sivuston mukaan suurin osa keikan kappaleista oli cover-versioita Led Zeppelin -yhtyeen kappaleista.