Jätä kumppanisi ruoalla – näin valmistat Jätän Sinut -pastan

Lifestyle · Annukka Heikkilä

Pitkän parisuhteen päättyminen ei ole ikinä helppoa aikaa kummallekaan osapuolelle. Toisen jättäminen tai jätetyksi tuleminen tuntuu pahalta eikä sitä harvemmin voi tehdä ilman, että tunteet tulevat loukatuiksi. Eräs kotikokki näyttää, miten jättäminen onnistuu mahdollisimman helposti pastan avulla.

You Suck At Cooking on julkaissut YouTube-kanavallaan videon, jossa mies valmistaa tyttöystävälleen Jätän sinut -nimisen pasta-aterian. Pastan nimi on hienommin sanottuna Aglio E Olio, mikä tarkoittaa valkosipulia ja oliiviöljyä. Nimi kertoo pastaruoasta kaiken, sillä siihen tulee spagettia, valkosipulia ja oliiviöljyä.

Hienonnetut valkosipulit kuullotetaan pannulla reippaassa lorauksellisessa oliiviöljyä. Samanaikaisesti voi myös keittää spagetin, jonka kypsymisen jälkeen nämä kolme ainesosaa sekoitetaan keskenään. Päälle hieman pippuria, chilihiutaleita ja mikä tärkeintä, annoksen pohjalle piilotetaan viesti, jossa parisuhteen päättämisestä ilmoitetaan.