Nainen paljasti väärin pysäköidyn poliisiauton – sai itse jättisakot!

Autot · Annika Kela

Espanjalaisnainen on tuomittu 800 euron sakkoihin netissä julkaisemansa kuvan takia. Nainen jakoi sosiaalisessa mediassa kuvan väärin pysäköidystä poliisiautosta. Sosiaalisessa mediassa kiertänyt kuva oli viranomaisten mukaan rikkonut lakia.

Alicanten viranomaiset onnistuivat jäljittämään naisen ja hänelle ilmoitettiin sakkorangaistuksesta. Espanjassa on laitonta julkaista kuvia viranomaisista työtehtävissään, ilman erillistä lupaa. Kuvien julkaiseminen oli poliisien mukaan laitonta, koska se saattaa olla vaaraksi poliisin yksityiselämälle ja perheenjäsenille. Sen lisäksi se voi vaarantaa meneillä olevan poliisioperaation.

Metro-lehden mukaan poliisit olivat hoitamassa ilkivaltaan liittyvää tehtävää ja he olivat pysäköineet poliisiauton kiireessä invapaikalle. Viranomaisten mukaan nainen pääsi vähällä, sillä poliisit olisivat voineet syyttää häntä julkisesta loukkauksesta heidän viraansa kohtaan. Espanjan poliisin tulkinta maansa laista ei välttämättä kestäisi päivänvaloa, mikäli sakkojen saaja veisi asian esimerkiksi Euroopan yhteisön tuomioistuimeen.

Uusimmat