Naisen luomesta kasvoi valtava sarvi otsaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kiinalaisella naisella on diagnosoitu harvinainen tila, minkä vuoksi hänen päästään kasvaa valtavan kokoinen sarvi. Sichuanista kotoisin oleva 87-vuotias Liang Xiuzhen on ihmetellyt sarven kasvua jo kaksi vuotta, mutta saanut sen hoitamiseen viimein apua.

Sarvi oli saanut alkunsa päälaella olevasta mustasta luomesta. Luomea oli alkanut kutittaa ja se oli purskahtanut auki, minkä jälkeen sormen pään kokoinen sarvi oli alkanut kasvamaan luomen sisältä. Lääkärit eivät tienneet mikä naisella oli eikä Xiuzhen enää uskaltanut sarven kasvaessa edes mennä sairaalaan pelätessään, että häntä ei päästetä sieltä enää kotiin.

Tilanne kuitenkin kärjistyi, kun naisen poika Wang Zhaojun oli vahingossa huitaissut sarvea pestessään äitinsä hiuksia. Tapauksen jälkeen sarvi alkoi kasvamaan huimaa vauhtia ja siitä tuli puolen vuoden aikana yli 12 senttimetriä pitkä. Sarvi alkoi myös vuotamaan verta ja oli niin kivulias, että nainen ei saanut enää nukuttua.

Nainen meni viimein sairaalaan lääkärien tutkittavaksi ja sai diagnoosin. Päästä kasvoi kutaniininen sarvi, joka oli muodostunut keratiinista. Keratiini on samaa proteiinia, jota myös hiukset ja kynnet tarvitsevat kasvaakseen. Tällä hetkellä perhe odottaa Metro-lehden mukaan sitä, että sarvi saataisiin viimein poistettua äidin päästä ja nainen saisi kivuttomat yöunensa takaisin.