Töhrijät saivat yllättäen ansionsa mukaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Naapurustoissa ihmiset voivat vaikuttaa melko paljon yhdessä oman asuinalueensa viihtyvyyteen ja ulkonäköön. Hienoilla alueilla voi olla tarkat säännöt, millaiselta talon pihan tulee näyttää tai millä värillä talon saa maalata.

Swanseassa sijaitsevan lähiön asukkaita oli häirinnyt kuluneelta näyttävä punainen postilaatikko, jonka maalin aurinko oli jo ehtinyt haalistamaan. Monien asukkaiden onneksi eräs vandaaliporukka – joka ehkä koostui alueen asukkaista – päätti tehdä asialle jotain ja sotkea postilaatikkoa entisestään.

Postilaatikkoon oli eräänä yönä ilmestynyt valkoisella maalilla teksti: ”Time to paint me red again”, joka oli kirjoitettu uuden maalauksen toivossa. Postilaatikon töhrijät olivat Metro-lehden mukaan saaneet tahtonsa läpi, ja laatikko oli pian käyty maalaamassa uudelleen punaiseksi. Tästä kiitollisena töhrijät olivat pystyttäneet postilaatikon viereen vielä kyltin, jossa he kiittivät maalauksesta.