Suurperheiden unelma – kaksikerroksinen pesukone esiteltiin

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kodinkonevalmistaja Haier on esitellyt messuilla uuden erikoisuutensa. Pyykinpesukoneiden valikoimasta löytyy nimittäin kaksikerroksinen pesukone. Kodinkoneen ostaja voi pestä kaksi rummullista pyykkiä samaan aikaan.

Haierin valmistama kone säästää aikaa, vaivaa ja energiaa, sillä suuri määrä pyykkiä hoituu yhdellä kerralla. Kaksikerroksinen pesukone on pyykkääjän unelma, sillä rumpuihin on mahdollista valikoida omat pesuohjelmansa.

Messuesittelyssä ollut pesukone on herättänyt vieraissa suurta kiinnostusta. Metro-lehden mukaan kaksikerroksinen pesukone tulee mullistamaan suurtalouksien arjen. Haierin pesukone on ideaalinen esimerkiksi suurperheille tai opiskelijoiden soluasuntoihin.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat