Koira putosi kuoppaan – uskollinen kaveri vahti viikon vieressä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Koirakaverukset olivat päättäneet yhdessä karata omistajiltaan ja juosta Washingtonissa Vashon Islandin alueella metsään. Seikkailunsa aikana toinen koirista oli pudonnut betonikuoppaan, josta se ei päässyt enää omin avuin ylös.

Pudonnut koira odotti apua ystävä vierellään viikon ajan ennen kuin karkurit löydettiin. Tillie ja Phoebe olivat lähteneet omistajiaan karkuun metsään. Phoebe ei päässyt kuopasta ylös, ja Tillie oli päättänyt jäädä ystävänsä vierelle.

Tillie oli ollut Phoeben vierellä viikon ajan, kunnes ohikulkija oli huomannut koirat ja ilmoittanut heistä eläintenpelastuslaitokselle.

Eläintenpelastuslaitoksen saapuessa paikalle Tillie vastasi haukulla heidän huutoonsa ja johdatti ihmiset Phoeben luo. Pelastushenkilökunnan onneksi kummatkin koirat olivat vielä viikon jälkeen elossa ja koirat pystyttiin Metro-lehden mukaan palauttamaan jälleen takaisin omille omistajilleen.