Harhaluulo tyrmättiin: Isot lihakset eivät ole merkki voimasta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lihakset kertovat yleensä hyvästä fyysisestä kunnosta ja siitä, että henkilö on urheilullinen. Isot lihakset ovat monille merkki myös voimasta, mutta uusimman tutkimuksen mukaan suuret lihakset eivät takaakaan sitä, että henkilö olisi voimakas vaan hänen lihassolunsa ovat pelkästään suurempia.

Experimental Physiology -verkkosivuilla julkaistiin Manchester Metropolitan -yliopistolla tehty tutkimus, jossa mitattiin miesten lihaksikkuutta ja voimaa. Tutkimuksessa tarkasteltiin ja vertailtiin keskenään 12 kehonrakentajaa, kuutta voimanostajaa ja 14 tavallista fyysisesti aktiivista miestä.

Tutkimuksesta kävi ilmi, että kehonrakentajien lihassolut ovat koostumukseltaan erilaisia ja isompia kuin vertailuryhmäksi otettujen normaalikokoisten miesten lihassolut. Lihassolujen suurempi koostumus ei kuitenkaan tuonut kehonrakentajille lisää voimaa, minkä vuoksi lihaksen voima oli pienempi suhteessa lihaksen kokoon.

Voimanostajien joukkoon valitut kuusi henkilöä olivat sellaisia, jotka harjoittelivat sekä voimaa, nopeutta että kestävyyttä. Voimanostajien lihassolujen koostumus oli samanlainen ja samankokoinen vertailuryhmän kanssa, mutta solut olivat nopeampia reagoimaan.

Voimanostajat olivat tutkimuksen mukaan voimakkaampia kuin kehonrakentajat. Tämä johtui siitä, että voimanostajien lihassolujen reaktionopeuden vuoksi heillä oli enemmän räjähtävää voimaa ja he pystyivät tuottamaan voiman nopeammin, mikä teki heistä voimakkaampia kuin kehonrakentajat.

Uusimmat