Nainen takapuoli näyteikkunassa – osoitti mieltä pakolaisten puolesta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

56-vuotias Kay Bishop halusi osoittaa mieltään julkisella paikalla ja tehdä sen niin, että hän ei jää yhdeltäkään ohikulkijalta huomaamatta. Bishop onnistui tehtävässään hyvin liimatessaan takapuolensa tavaratalon ikkunaan ja seisoessaan liikkeen edustalla provosoivat alusvaatteet yllään.

Bishop oli Metro-lehden mukaan kyllästynyt siihen, että hän huusi kotonaan pelkälle televisiolle omia mielipiteitään. Nainen halusi tulla kuulluksi ja päätti järjestää pienen yhden hengen mielenosoituksen. Bishop suuntasi erikoinen asustus yllään Lontoon Croydonissa sijaitsevan Debenhams-liikkeen eteen ja alkoi huutamaan asiaansa mikrofoniin.

Bishop seisoi näyteikkunan edessä puolialastomana. Hänellä oli ihonväriset rintaliivit, joihin oli kiinnitetty tekonännit. Jaloissaan naisella oli pienet tangat, joiden etupuolelle oli tehty tekokarvasta häpykarvat. Ohikulkijoiden yllätykseksi nainen ei niukasta asustaan huolimatta osoittanut mieltään ulkonäköpaineiden vuoksi vaan sen, että haluaisi pakolaisten pystyvän muuttamaan mihin tahansa maahan, jossa on asuttamatonta maapalstaa jäljellä.

Uusimmat