Yhdysvalloissa poliisi on esittänyt suurelle yleisölle poikkeuksellisen pyynnön saada havaintoja rikollisesta. Viranomaiset etsivät nimittäin pankkiryöstäjää, joka oli pukeutunut poptähti Rick Jamesiksi. Mies iski Advance America -pankkiin 15. syyskuuta, mutta on edelleen vapaalla jalalla.
MC Hammerin U Cant Touch This -kappaleen teeman aikoinaan Superfreak-jättihitillään luonut Rick James itse tietenkään ei ryöstänyt pankkia, mutta poliisin mukaan ryöstäjä todennäköisesti pyrki näyttämään mahdollisimman paljon häneltä. Toinen ryöstäjistä oli pukeutunut Super Fly -elokuvan roolihahmoksi. Samoja miehiä epäillään myös Indiana Members Credit Union -pankin ryöstöstä.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten pankkiryöstö, Poliisi tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.