Virtsa sopii puutarhaan – mutta vain omaan pihaan

Koti & Asuminen Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Perimätietona saaduissa puutarhavinkeissä kerrotaan usein, kuinka mummot ovat saaneet puutarhansa kukoistamaan ihmisen virtsan avulla. Juttu ei ole pelkkää urbaania legendaa, sillä ihmisen virtsa on ilmaista ja erittäin ravinteikasta lannoitetta.

Mikäli haluaa ensi kesäksi poikkeuksellisen upeasti kukoistavan puutarhan, kannattaa keksiä keino ihmisen urean keräämiseen. Puutarhoissa ja pihoilla käytetään usein keinolannotteita, mutta miksi ei suosittaisi vettä, kaliumia, fosforia ja typpeä sisältävää ihmisvirtsaa, joka on kaiken lisäksi steriiliä?

Ennen maahan kaatamista virtsan voi laimentaa vedellä. Pissaa saa käyttää lannotteena ainoastaan yksityisessä käytössä. Valitettavasti ekotehokas virtsa on kielletty viljelyssä ilman Eviran hyväksyntää. Kotikäyttöönkin soveltuvan virtsan on oltava peräisin terveestä ihmisestä. Asiasta voi lukea lisää puutarhanhoitoon erikoistuneilta sivustoilta ja muista aihealueen teoksista.