Marsista löytyi juoksevaa suolavettä: ”Elämän edellytykset olemassa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA kertoo parhaillaan käynnissä olevassa lehdistötilaisuudessa mullistavia uutisia Mars-planeetalta. Tähän mennessä on selvinnyt, että Punaisen planeetan pinnalta on löytynyt merkkejä juoksevasta suolavedestä, joka on merkittävä elämän olemassaolon edellytys.

NASA:n tutkijoiden mukaan tuorein löytö on erittäin merkittävä, koska Marsissa on huomattavasti aikaisempaa todennäköisemmin ollut joskus elämää – tai on sitä yhä edelleen. Planeetalta löytynyt vesi on erittäin suolaista ja likaista, mutta kuitenkin nestemäistä vettä.

– Vettä sisältävät purot ovat muutaman metrin levyisiä ja muutaman jalkapallokentän pituisia, joten me tarvitsemme niistä nykyistä tarkempia valokuvia. Tiedämme nyt, että myös ilmakehässä on vettä, koska luotaimen pinnalle on pakkasessa kiteytynyt jäätä, NASA:n edustaja kertoi.

– Kun katsotte Maata, niin vettä on joka puolella. Emme ole vielä onnistuneet todistamaan, että Maan ulkopuolella on elämää, mutta uusien tietojen valossa se on merkittävästi aikaisempaa todennäköisempää.

– Nestemäinen vesi tuo suuret mahdollisuudet elämälle, vaikka se olisi kuinka suolaista tai likaista tahansa. Emme tiedä miten elämä sai alkunsa Maassa, joten emme ehkä osaa tutkia onko se saanut jo alkunsa myös Marsissa.

– Tiedämme, että olosuhteet elämän olemassaololle ovat Marsissa olemassa. Lähivuosina Marsissa tehdään porauksia, jotta saamme tietoa mitä pinnan alla on. Vuonna 2020 Marsista noudetaan uusia näytteitä, jotka tuodaan Maahan tutkittavaksi, toinen edustaja lisäsi.

Tiedotustilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä tästä linkistä.