Hyytävä valokuvaustrendi leviää – moka vie koko puhelimen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sosiaalisissa medioissa nähdään toisinaan erilaisia valokuvaustrendejä, joista osa perustuu johonkin hauskaan poseerausasentoon tai vaaralliseen kuvauspaikkaan. Erilaisissa paikoissa vaakatasossa makaaminen, eli lankuttaminen, tuli aikoinaan kaikille tutuksi.

Sittemmin kuvaajat yllyttivät toisiaan seisomaan korkeilla paikoilla sijaitsevilla kielekkeillä ottaessaan kuvaa. Tällä kertaa vaarassa ei ole ihmishenki vaan monille rakkain pala teknologiaa, eli puhelin.

Extreme iPhone Pinching on parin kuukauden aikana noussut valokuvausilmiö, jossa puhelin laitetaan johonkin vaaralliseen paikkaan, josta se voisi hyvin pudota ja särkyä tuhansiin paloihin. Tilanteesta otetaan kuva tai video, joka jaetaan sosiaalisissa medioissa.

YouTube-videolla nähdään esimerkkejä siitä, mitä Extreme iPhone Pinching pahimmillaan on. Videolla kaveri kuvaa miestä, joka pitää puhelintaan vaarallisissa paikoissa. Puhelinta tulee roikottaa niin, että puhelimen nurkasta pidetään kiinni vain kahdella sormella. Puhelin näyttää siltä, että se voisi pudota minä hetkenä hyvänsä, ja näky saa monet yllättävän ahdistuneiksi.