Tältä X Files -televisiosarja näyttää nyt – ensimmäinen traileri julki

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

1990-luvulla huippusuosittu The X-Files, eli Salaiset Kansiot, -sarja on tekemässä paluuta televisioruutuihin. David Duchovny ja Gillian Anderson palaavat tuttuihin rooleihinsa uudessa sarjassa ensi vuonna.

Nyt Fox-televisiokanava on julkistanut uuden The X-Files -sarjan trailerin. Youtubessa julkaistu video tarjoilee vihjeitä uuden sarjan juonesta sekä paljastaa, miltä David Duchovnyn esittämä Fox Mulder ja Gillian Andersonin näyttelemä Dana Scully näyttävät nykyään. Myös alkuperäisestä sarjasta tuttu pahis vilahtaa trailerissa.

Alkuperäistä Salaiset kansiot -sarjaa tehtiin yhdeksän tuotantokauden verran vuosina 1993-2002. Uusi sarja saa ensiesityksensä Yhdysvalloissa tammikuussa 2016.