Uutuuselokuvasta yllättäviä ongelmia – saa katsojat oksentamaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Robert Zemeckisin ohjaama The Walk kertoo tositarinan ranskalaisesta Philippe Petitistä, joka käveli nuoralla World Trade Centerin kaksoistornien välissä. Joseph Gordon-Levittin tähdittämän elokuvan nuorallakävelykohtauksia on kuvailtu turhankin aidon tuntuisiksi.

The Walk sai ensiesityksensä viikonloppuna New York Fim Festival -tapahtumassa. Monet kolmiulotteisena esitettävän elokuvan nähneet kertovat kokeneensa teatterissa todellista korkeanpaikan kammoa ja jopa oksentamiseen johtanutta huonovointisuutta.

– Jouduin katsomaan pois valkokankaalta muutamaan otteeseen viimeisten 20 minuutin aikana. Tunsin oloni levottomaksi ja hermostuneeksi. Tunsin kihelmöintiä ja ahdistusta, Boston Jewish Film Festival -tapahtumaa järjestävä Denise Widman kuvaili New York Post -sivuston mukaan.

– Raportit ihmisistä oksentamassa elokuvateatterin vessassa ovat totta. Olin paikan päällä todistamassa, ja itsellenikin oli käydä samoin. Elokuvalla on paha vaikutus korkeanpaikankammosta kärsiville, toimittaja Mark Harris twiittasi.

Ohjaaja Robert Zemeckisin mukaan elokuvan on tarkoituskin aiheuttaa yleisössä korkean paikan kammoa. The Walk saa Suomen ensi-iltansa 6. marraskuuta 2015. Philippe Petitin hurjaa suoritusta on aikaisemmin päästy seuraamaan esimerkiksi Oscar-palkitussa Man On Wire -dokumenttielokuvassa.