Lontoosta löydettiin valtava kannabismetsä – keskellä huvimaja

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lontoosta on löytynyt suuri kannabismetsä, joka on onnistunut kasvamaan syrjäisen metsän keskellä viranomaisten huomaamatta. Eräs metsän löytänyt asukas oli tehnyt siitä valituksen ja kuvaillut metsää poliisille isoksi alueeksi joulukuusia, joiden keskellä sijaitsee pieni huvimaja.

Kannabisistutukset löytyivät Kingstonin alueella sijaitsevasta metsästä. Kannabismetsä oli Metro-lehden mukaan pinta-alaltaan jalkapallokentän kokoinen. Kasveja oli arviolta noin 150 kappaletta, joista suurin osa oli ehtinyt kasvamaan jo yli puolitoistametriseksi.

Kannabismetsän kasvattaneita henkilöitä ei ole vielä löytynyt, mutta on kuitenkin todennäköistä, että kannabis ei ole kasvanut alueella vahingossa. Kannabiskasvien keskeltä löytynyt katos ja etäinen sijainti metsän keskellä viittaavat siihen, että istutuksia on käyty hoitamassa. Kaikki kannabismetsän eteen nähty vaiva on kuitenkin heitetty hukkaan, sillä poliisi aikoo tuhota koko kannabismetsän.

Uusimmat