Britanniassa sakotetaan kakkapussittomia koiranulkoiluttajia

Viihdeuutiset · Annika Kela

Britanniassa on päätetty ottaa järeät aseet käyttöön koirien jätöksien keräämisen suhteen. Daventryn piirikunta julisti, että joulukuun ensimmäisestä päivästä lähtien koiranulkoiluttajia sakotetaan siitä, jos heillä ei ole koirankakkapussia mukana.

Metro-lehden mukaan sakko on suuruudeltaan 135 euroa. Viranomaiset ilmoittivat, että sakoilla he haluavat varmistaa, että koiranomistajilla on aina valmius kerätä lemmikkinsä jätökset. Viranomaiset huomauttivat, että koiranomistajilla on tapana luistaa velvollisuuksistaan vedoten siihen, että he ovat unohtaneet pussit kotiin.

Selitykset eivät enää kelpaa, sillä pussittomuudesta sakotetaan jatkossa tuntuvasti. Viranomaiset muistuttavat, että sakko on maksettava seitsemän päivän kuluessa. Sakon maksamatta jättäminen saattaa pahimmillaan johtaa syytteeseen ja 1.350 euron suuruisiin lisäsakkoihin.