14-vuotias transsukupuolinen sai ensimmäiset hormoninsa – reaktio kertoo kaiken

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Corey Maison tiesi pienestä lapsesta lähtien, että jotakin puuttuu hänen elämästään. Pojaksi syntynyt Maison oli aina samaistunut tyttöihin pitäen enemmän tyttöjen vaatteista ja leikeistä. Maison oli vasta viidennellä luokalla kun hän ymmärsi, mitä transsukupuolisuus tarkoittaa ja oivalsi olevansa oikeasti tyttö.

Maison omaksui 11-vuotiaana naispuolisen identiteettinsä ja alkoi äitinsä tukemana vaihtamaan sukupuoltaan käymällä psykologien arvioitavana ja useiden lääkäreiden puheilla. Oli varmaa, että Maison oli oikeasti tyttö, minkä jälkeen hänelle alettiin etsimään sopivia hormoneja, jotka auttavat häntä sukupuolenkorjausprosessin aikana.

Tällä hetkellä 14-vuotiaan Corey Maisonin äiti Erica on julkaissut YouTube-videon, jossa nähdään todella koskettava tilanne. Äiti on saanut 2,5 vuoden odottamisen jälkeen hankittua lapselleen ensimmäisen erän hormoneja ja Coreyn reaktiosta päätellen hän on asiasta todella onnellinen ja liikuttunut.

Erica kertoi BuzzFeed-sivustolle, että hänen täytyi lopettaa videon kuvaaminen kesken, että pystyi halaamaan Coreya. He olivat kumpikin niin onnellisia, että eivät olleet pystyneet päästämään toisistaan irti. Erica kertoi, että ei ollut koskaan aiemmin tuntenut niin voimakasta rakkautta Coreylta häntä kohtaan kuin tällä videolle kuvatulla hetkellä.

Uusimmat