Joka kolmas kasvissyöjä syö humalassa lihaa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kasvissyöjät jättävät lihan yleensä ruokavaliostaan pois joko eettisistä tai terveydellisistä syistä. Lihan syöminen kuormittaa maapalloa, mutta kaikki eivät pysty luopumaan lihan syömisestä siitä huolimatta.

Voisi kuvitella, että kasvissyöjien osalta omatunto olisi puhdas, mutta hiljattain tehdyn tutkimuksen mukaan asia ei olekaan näin.

Munchies-sivusto uutisoi Iso-Britanniassa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan kasvissyöjät lipsuvat humalassa. Kyselyyn otti osaa 1.789 kasvissyöjää, joiden antamista vastauksista kävi ilmi, että 34 prosenttia kasvissyöjistä unohtaa eettiset aatteensa alkoholintäyteisen illan päätteeksi ja astuu aamuyön pikkutunneilla surutta kebabjonoon.

39 prosenttia lipsujista suuntasi suoraan kebabjonoon sortuessaan lihaisaan yöpalaan kun taas 34 prosenttia salli itselleen lihapihvin sisältävän burgerin. Jäljelle jäävät 27 prosenttia huonoista kasvissyöjistä naposteli öisin pekonia, friteerattua kanaa ja makkaroita.

Lihaisia lipsumisia tekevät kasvissyöjät paljastivat myös sen valehtelevatko he asiasta ystävilleen. 69 prosenttia vastaajista ei kertonut kenellekään sortuvansa välillä lihavaihtoehtoihin, ja 31 prosenttia kertoi myöntäneensä ohisyömiset ystävilleen suoraan tai syöneensä lihaa humalassa ollessaan ystäviensä seurassa.