Lääkärit voimattomia – tyttö aivastaa 12 000 kertaa päivässä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

12-vuotias Katelyn Thornley kärsii vakavasta ongelmasta. Hän aivastaa noin 12.000 kertaa päivittäin, mutta lääkärit eivät osaa sanoa hänelle miksi. Katelyn on jatkuvissa kivuissa, koska aivastelun vuoksi hänen vatsalihaksensa ja rintakehänsä ovat todella arat.

Katelynin terveys on jatkuvan aivastelun vuoksi vaarassa, koska hän ei pysty juuri nukkumaan tai syömään. Tyttö ei pysty tällä hetkellä käymään edes koulua, koska häntä pilkataan aivastelemisen vuoksi. Katelyn aivastaa satoja kertoja tunnissa ja kymmeniä kertoja jo yhden minuutinkin aikana, minkä vuoksi aivasteleminen häiritsee myös oppitunteja.

Katelynilla ei ole flunssaa eikä allergiaa, minkä vuoksi lääkärit ovat hämillään siitä, mistä aivasteleminen voi johtua. Tyttö ei pysty sanomaan edes kokonaista lausetta alusta loppuun saakka, kun hänet keskeyttää kymmenien aivastusten sarjatuli. Ainut asia, mikä antaa tytölle tällä hetkellä pienen rauhoittumisen hetken on musiikin kuunteleminen, jolloin aivastelutahti hidastuu.

Uusimmat