Älypuhelin parantaa oppimista koululuokassa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monissa kouluissa älypuhelimet ja tabletit ovat kiellettyjä oppituntien aikana, ja opiskelijoiden on pidettävä laitteet visusti piilossa omissa repuissaan. Uuden kyselyn mukaan puhelimien käyttäminen oppitunnin aikana saattaa kuitenkin parantaa opiskelijoiden oppimista toisin kuin voisi kuvitella.

YouGov suoritti Virgin Media Businessille kyselyn älypuhelimien ja tablettien käytöstä luokkahuoneessa. Yli kolmasosa opettajista oli kyselyn mukaan sitä mieltä, että laitteiden käyttäminen tunnin aikana on parantanut opiskelijoiden oppimiskykyä ja nostanut heidän arvosanojaan.

Älypuhelimien ja tablettien käyttäminen tunnin aikana oppimistarkoituksiin paransi opiskelijoiden luovaa ajattelua. Opettajien mukaan laitteille tehtyjä opetussovelluksia käyttämällä nuoret päästivät nopeammin luovuutensa ja mielikuvituksensa valloilleen, joka vaikutti positiivisesti heidän oppimiseensa.

Älypuhelimien ja omien tablettien käyttäminen esimerkiksi tiedon hankkimiseen, seminaarien katsomiseen, kuuntelemiseen ja tehtävien tekemiseen auttoivat oppilaita keskittymään siihen, mitä he tekevät. Metro-lehden mukaan yli 25 prosenttia kyselyyn vastanneista opettajista antoi opiskelijoiden käyttää omia älypuhelimieen tai tablettejaan apunaan oppitunnin aikana.

Uusimmat