Löydä oma ikigai – hanki syy herätä aamuisin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Elämä on valintojen valtakunta, jossa pyritään tyytyväisyyteen ympäristön asettamissa puitteissa. Jokainen yksilö määrittelee oman onnensa kokemusten ja unelmien kautta. Ikigai on japania ja tarkoittaa olemassa olon tarkoitusta.

Japanilainen ikigain konsepti on saavuttamassa enemmän jalansijaa myös länsimaissa. Ikigain avulla ihminen pystyy määrittelemään elämänsä tarkoituksen, eli syyn, miksi herätä aamuisin. Ikigai syntyy taidoista, kutsumuksesta, päämäärästä ja intohimosta.

Jokainen meistä osaa määritellä asiat, joita rakastaa tehdä. Samalla voimme kertoa ne ominaisuudet, joissa olemme hyviä. Voimme myös arvioida, mitkä ammatit ovat sellaisia, joista tienaamme elannon ja hyvinvoinnin. Myös maailma asettaa omat vaatimuksensa ihmiskunnalle, ja ne meistä jokaisen olisi hyvä täyttää.

Asiantuntijoiden mukaan ihmiset tuntevat ikigain siinä vaiheessa, kun ymmärtävät oman henkilökohtaisen kypsyyden, tyytyväisyyden ja niihin lliittyvät toiveet, rakkauden ja onnellisuuden. Ikigai määrittelee myös sen, kuinka ihmiset suhtautuvat toisiinsa, kuinka he aistivat elämän arvokkuuden ja miten he etenevät kohti itsensä toteuttamista. Tämän kaiken selittää yksi sana: Ikigai.