Rotta saalisti pulun ihmisten edessä – ohikulkija kuvasi videolle

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Suurkaupungeissa kaikki on hieman isompaa, mikä on osoittautunut pitävän paikkaansa myös jyrsijöiden kohdalla. Aiemmin näimme todella urbaanin cityrotan, joka käveli New Yorkin metroasemalta pizzan pala suussaan.

Nyt eräs toinen rotta on vienyt katu-uskottavuutensa toiselle tasolle pyydystäessään pulun ohikulkijoiden silmien edessä.

Kaupungeissa rottien voi olla tavallista hankalampaa hankkia itselleen syötävää, minkä vuoksi ne näyttävätkin laajentaneen ruokavaliotaan lähes kaikkeen, mihin saavat hampaansa upotettua. YouTube-videolla nähdään erään ohikulkijan kuvaamana tilanne, jossa näkyy rotan ja pulun käymä taistelu.

Rotta on saanut napattua itselleen pulun eikä aio päästää siitä irti. Rotta ja pulu kamppailevat jonkin aikaa, minkä jälkeen rotta voittaa taistelun ja vie lounaansa ihmisten edestä turvaan. Tämän videon näkemisen jälkeen rotat saattavat pelottaa ihmisiä terävine hampaineen entistä enemmän.