15 yleistä selitystä lihomiselle: ”Kauppojen kokotaulukko virheellinen”

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kun kesä on ohi ja kylmät syyskelit tekevät tuloaan, ihmiset usein vetäytyvät sisätiloihin nauttimaan päivistään. Syksyn aikaan ulkoileminen ja urheileminen saattaa vähentyä ja silloin myös paino alkaa helposti nousta.

Painon nouseminen on useimmille epämiellyttävä asia ja lihoamista on joskus vaikea myöntää itselleen. Metro-lehti on listannut 15 seikkaa, jotka osoittavat, ettet ole valmis myöntämään painosi nousseen. Koetko samaistuvasi näihin?:

1. ”Minulla on kuukautiset”

Monet naisista perustelevat lihomistaan sillä, että on se aika kuukaudesta. On totta, että kuukautisten aikaan paino saattaa hieman kohota, mutta painon pitäisi palata takaisin alkuperäiseen heti kuukautisten jälkeen. Ellei näin ole, on syy todennäköisesti siinä, että on lihonnut.

2. ”Olen parisuhteessa”

Monet syyttävät parisuhdetta painon tilapäisestä nousemisesta, sillä ruoasta nautitaan yhdessä enemmän. Pariskunnat usein herkuttelevat yhdessä ja käyvät ulkona syömässä ja se saattaa kerryttää painoa kummallekin osapuolelle. On kuitenkin oma valinta herkutella enemmän kuin kuluttaa.

3. Ahtaudut väkisin pieniin vaatteisiisi

Jos vaatteet puristavat liikaa ja pelkäät niiden ratkeavan, kun istut, on syy yleensä siinä, että paino on päässyt nousemaan. Kun ihmiset eivät suostu myöntämään itselleen painon nousemista, eivät he myöskään halua ostaa itselleen suurempia vaatteita.

4. Et suostu ostamaan kokoasi vastaavia vaatteita

Uusien vaatteiden hankkimisesta tulee hankalaa, sillä et halua myöntää, että vanha vaatekokosi ei enää mahdu sinulle. Saatat jopa ostaa nykyistä vaatekokoasi pienempiä vaatteita, sillä ajattelet, että mahdut niihin taas pian, kun ”tilapäinen” painonnousu lähtee laskuun.

5. Näytät isommalta, koska sovituskopeissa olevat peilit ovat leventäviä

Peilien edessä poseeraamisesta on tullut hankalampaa, sillä koet, että peili vääristää muotojasi. Et koe olevasi yhtään sen kookkaampi kuin aiemminkaan, joten epäilet, että peilit valehtelevat ja leventävät vartaloasi.

6. Jotkut vaatteet eivät istu, koska olet isoluinen

Ajattelet, että vaatteet mahtuisivat päällesi, mutta suuret luut ovat tiellä, etkä voi sille asialle mitään.

7. ”Talvi tulee ja keho kerää energiaa varastoon”

Jos syksyn myötä ruokavalioon on lisätty kermaisia kaakaoita ja kahvijuomia sekä leivoksia ja mausteisia herkkuja, voi syy painon nousemiseen olla siinä. Monet kuitenkin uskovat siihen, että keho tarvitsee runsaasti talvivarastoja kylmyyden varalle eikä siihen tosiasiaan voi vaikuttaa ruokavaliolla.

8. ”Kesään on vielä yli puoli vuotta”

Monet löysäävät tahtiaan syksyn tullen ja ottavat rennommin. Painonnousuun ei kiinnitetä huomiota, sillä seuraavaan kesään on yli puoli vuotta. Painon voi unohtaa talveksi ja sitten taas keväällä alkaa treenaaminen kesää varten.

9. Vaatteet ovat kutistuneet pyykkikoneessa tai kuivausrummussa

Kun vaatteet alkavat kiristää, monet syyttävät siitä pyykinpesukonetta tai kuivausrumpua. Lihoaminen ei ole vaihtoehto, koska sitä ei haluta myöntää itselle.

10. Vaaka on epäkunnossa ja lukema heittää useilla kiloilla

Syksyisin ja talvisin vaaka antaa suuntaa antavan arvion painosta. Ehkäpä vaaka on vain kulunut käytössä, sillä lihomisestahan ei voi olla kyse.

11. ”Lantiosta on tullut leveämpi”

Joskus lihomista ei haluta myöntää edes siinä vaiheessa, kun huomataan, etteivät housut mene enää jalkaan. Silloin koon muutosta perustellaan elimistön rakenteellisella muutoksella, kuten lantion levenemisellä. Keho muuttuu iän myötä ja ehkä lantion muutokset osuivat juuri siihen ajankohtaan, kun farkkujen sovittaminen olisi ollut ajankohtaista.

12. ”Rinnat ovat kasvaneet niin paljon, ettei paita mene päälle”

Joskus naiset perustelevat paitojen kiristämistä sillä, että rinnat ovat kasvaneet. Rintojen mystinen kasvaminen johtuu todennäköisesti naishormooneista. Eihän syy voi olla painonnousussa?

13. Huonot geenit

Monen mielestä painon heittely johtuu geeneistä. Joskus ihmiset ajattelevat, että he pysyisivät huomattavasti helpommin hoikempina, jos heillä olisi hyvät geenit. Tällöin ihmiset uskovat, että painonnouseminen johtuu geeneistä.

14. Teollisuudessa käytetyt mitat ovat virheellisiä

Kun painonnousemista ei haluta myöntää itselle, on silloin ympärillä oleva maailma kyseenalaistettava. Ihminen muun muassa ihmettelee sitä, millä oikeudella kaupat ja ravintolat myyvät jättiannoksia, kun niistä ei edes tule kylläiseksi.

15. ”Verkkokauppojen kokotaulukko on tuulesta temmattu”

Jos ihminen ei halua myöntää painonnousuaan, epäilee hän, että verkkokauppojen vaatekoot ovat virheellisiä. Ihminen ajattelee, että M-koko onkin oikeasti S-koko, sillä paita on valmistettu eri maassa. Ihminen siirtyy vaatteissa suurempaan kokoon, sillä mittataulukko on erilainen vaatteiden valmistusmaasa kuin omassa maassa.

Uusimmat