Lääkärit vahvistavat: Seksi parantaa munuaiskivet!

Terveys Viihdeuutiset · Annika Kela

Joukko turkkilaisia lääkäreitä ovat löytäneet yllättävän parannuskeinon munuaiskiville. Lääkäreiden mukaan seksin harrastaminen poistaa kehosta virtsatiekivet ja parantaa kivien tuottaman kärsimyksen ja kivun. Lääkäreiden mukaan oikea määrä seksiä on vähintään 3-4 kertaa viikossa.

Parannuskeinoon liittyvän tutkimuksen tulokset on julkaistu Journal Urology -ammattijulkaisussa. Koehenkilöinä toimivat Ankarassa sijaitsevan sairaalan potilaat. 75 koehenkilöä jaettiin kolmeen ryhmään. Osa koehenkilöistä hoitivat munuaiskiviään seksillä, osa lääkkeillä ja osalle suoritettiin leikkaus.

Tutkimuksen mukaan lääke tehosi vaivaan hitaasti, sillä virtsatiekivet liukenivat ja poistuivat elimistöstä vasta pitkän hoitojakson jälkeen. Leikkauksessa käyneiden munuaiskivet onnistuttiin poistamaan, mutta toipumisjakso oli heille kivulias. Seksiä harrastaneet potilaat onnistuivat pääsemään eroon virtsatiekivistä ongelmitta.

Kivet alkoivat liueta seksin harrastamisen seurauksena ja ne poistuivat virtsan mukana. Lääkärit muistuttavat, että tutkimukseen osallistuneiden potilaiden munuaiskivet olivat suhteellisen pieniä. Kivien halkaisija oli alle 6 millimetriä.

Tutkijat huomasivat, että suurempien kivien hoidossa lääke oli hyvä ja tehokas vaihtoehto, sillä kivet onnistuttiin hoitamaan liuottamalla. Pienempien virtsatiekivien hoidossa seksin harrastaminen oli ylivertainen parannuskeino.