Rullaluistelija yritti varastaa ambulanssin – huonosti kävi

Viihdeuutiset · Annika Kela

Georgialaismies on pidätetty hälytysajoneuvon varastamisesta Georgiassa, Yhdysvalloissa. Erikoinen tilanne sai alkunsa onnettomuuspaikalta, jonne ambulanssi oli pysäköity. Hoitajat olivat auttamassa auto-onnettomuudessa olevia henkilöitä, kun he huomaisvat ambulanssin liikkuvan.

Rattiin oli hypännyt tilannetta seurannut sivullinen mies, jolla oli rullaluistimet jalassa. Ajaminen rullaluistimilla ei sujunut suunnitelmien mukaisesti ja ambulanssi alkoi valua mäkeä alas törmäten loputa kiviaitaan. Varas lukittautui autoon, mutta viranomaiset onnistuivat avaamaan ovet rikkomalla ikkunan.

Brandon Demarcus Moore pidätettiin paikan päällä. Mies odottaa nyt tuomiotaan Gwinnettin poliisilaitoksen putkassa. Moorea syytetään autovarkauden lisäksi onnettomuudessa olleiden uhrien henkien vaarantamisesta, sillä hälytysajossa olleelle ambulanssille oli paikan päällä tarvetta.