Jääpalarasia tyhjän panttina? Katso ensin tämä niksi

Koti & Asuminen Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jääpalamuotit jäävät usein lojumaan kaappien perälle käyttämättömänä, koska kukaan ei muista täyttää niitä – eikä niitä välttämättä tarvita täytettynäkään kuin harvoin. Netti on pullollaan vinkkejä, kuinka jääpalamuotteja ja -pusseja voi hyödyntää jokapäiväisessä ruoanlaitossa.

Jääpalamuotteihin voi säilöä melkeinpä mitä tahansa. Osa kaataa puna- ja valkoviinien jämät muotteihin ja käyttää ne myöhemmin liemissä ja kastikkeissa makukuutioina. Saman voi tehdä myös siten, että täyttää jääpalamuotit ruokaöljyllä ja lisää kuutioihin ennen pakastamista erilaisia yrttejä. Jäätyneen yrttipalan voi nakata kastikekattilaan tai pataan.

Itsetehtyä mehua voi myös säilöä pakkasessa siten, että kaataa tiivisteen jääpalapussiin. Näin pakastimesta saa kätevästi kerta-annoksia. Mikäli haluaa kuumaa mehua, kaataa jääpalan päälle kiehuvaa vettä. Osa pelkää, että kuutiot keräävät ylimääräisiä makuja, siksi ne kannattaa säilöä kannellisissa rasioissa pakastamisen jälkeen.

Mehujääpalat antavat myös moniulotteisuutta alkoholidrinkeille. Mikäli paloihin lisää marjoja tai hedelmiä paloina, saavat juomat tai smoothiet täysin uuden ulottuvuuden. Myös kahvia, äidinmaitoa ja vauvanruokaa voi pakastaa jääpalarasioissa. Mihin muuhun sinä käytät jääpalarasioita?

Uusimmat