Kissalla hellyttävä iltarutiini – ottaa kädestä kiinni

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kissat voivat olla keskenään hyvin erilaisia sen suhteen, kaipaavatko ne ihmisten läheisyyttä ja hellyyttä vai eivät. Jotkut kissa eivät pidä siitä, että ihmiset käsittelevät niitä, mutta eräs eläinsuojasta pelastettu kissa ei voisi edes nukahtaa ilman omistajansa lämmintä syliä.

YouTube-videolla nähdään Penelope-niminen kissa, joka on pelastettu eläinsuojasta aikuisena. Täysikasvuisuudestaan huolimatta Penelope on kehittänyt itselleen todella pentumaisen nukkumaanmenorutiinin. Penelope kiipeää omistajansa syliin kuin lapsi, ottaa naisen kädestä kiinni ja alkaa imemään naisen sormea pystyäkseen nukahtaa.

Oman turkin, kodin tekstiilien tai ihmisen sormien imeminen on monesti merkki siitä, että kissat on vieroitettu emosta liian varhaisessa vaiheessa. Yleensä rauhoittumiseen tai nukahtamiseen tarkoitettu imeminen on kissoilla pentuajan jälkeen ohimenevä vaihe, mutta Penelopelle siitä on jäänyt tapa.