Huoltoasemalla karu yllätys – onneksi tankkaaja oli valppaana

Viihdeuutiset · Annika Kela

Australialaismies on onnistunut välttämään vaaratilanteen täpärästi Sydneyssä, Australiassa. Adzy Heist oli vähällä tarttua polttoaineletkun sijaan käärmeeseen, joka lymyili letkun vieressä. Mies otti kuvan suuresta matelijasta, joka roikkui letkun vieressä polttoainepisteellä.

Daily Mail -lehden mukaan vastaavia tilanteita on tapahtunut Australiassa aiemminkin, sillä matelijat hakevat usein suojaa varjoisista ja viileistä paikoista. Tällä kertaa käärme oli löytänyt levähdyspaikan huoltoaseman polttoainepisteeltä.

Heist ilmoitti käärmeestä huoltoaseman työntekijöille, jotka kertoivat, että he olivat soittaneet käärmeen pyydystäjälle. Adzy hämmästyi kuullessaan, että työntekijät olivat tietoisia suuresta matelijasta, sillä missään ei ollut varoituksia käärmeestä. Mies oli sitä mieltä, että työntekijöiden olisi pitänyt ilmoittaa vaarasta varoituskylteillä.

Adzy julkaisi kuvat käärmeestä sosiaalisessa mediassa. Kuvat ovat hyvä muistutus siitä, että Australiassa matkaillessa kannattaa olla tarkkana, sillä myrkyllisä hämähäkkejä ja käärmeitä voi lymyillä odottamattomissakin paikoissa.