Die Hard saa taas jatkoa – sijoittuu ensimmäistä edeltävään aikaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Alkuperäinen Die Hard – Vain kuolleen ruumiini yli lukeutuu toimintaelokuvien kiistattomiin klassikoihin. Elokuva on sittemmin saanut jo neljä jatko-osaa, joissa kaikissa Bruce Willisin esittämä John McClane sattuu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan ja pelastamaan päivän terroristeilta.

Nyt Die Hard -sarjalle ollaan suunnittelemassa kuudetta osaa, joka sijoittuisi ensimmäistä elokuvaa edeltävään aikaan. Deadline-sivuston mukaan elokuvassa John McClane olisi vielä nuori rivipoliisi vuoden 1979 New Yorkissa. Kehystarinassa seurattaisiin hahmon edesottamuksia nykyajassa.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, kuka tulee näyttelemään nuorta John McClanea elokuvan 70-luvulle sijoittuvissa kohtauksissa. Joka tapauksessa ainakin Bruce Willis pitää itse pitää ideaa hyvänä.

– Kyseessä on erittäin hyvä, erittäin ovela idea ja olen siitä todella innoissani. Se on hahmoni syntytarina, ja ajatus on erittäin hyvä, Bruce Willis kommentoi ET Online -sivustolle.

Ajatus Die Hardin esiosasta synnytti vihaisia reaktioita sosiaalisessa mediassa. A Good Day to Die Hard -elokuva kuitenkin tuotti maailmanlaajuisesti kolme kertaa budjettinsa verran rahaa, joten Twitter-käyttäjien mielipiteet tuskin painavat kovinkaan paljoa tuottajien korvissa. Uuden elokuvan ohjaa Die Hard 4.0 -elokuvasta vastannut Len Wiseman.

Uusimmat