Poika haukkui homoseksuaaleja – äiti antoi ikimuistoisen opetuksen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Julkista nöyryytystä on käytetty tehokkaana rangaistuskeinona jo maailmansivu, vaikka nykyajan kukkahattutädit pitävät varmasti sitäkin ihmisoikeuksia loukkaavana. Entisaikoina käytetyt jalkapuut ja häpeäpaalut ovat kuitenkin olleet suosittuja tapoja opetuksen antamiseen.

Etelä-Carolinassa asuva äiti on päättänyt näyttää pojalleen, miltä julkinen nöyryytys tuntuu. Hänen poikansa oli haukkunut koulussa homoseksuaaleja ja puhunut seksuaalivähemmistöistä alentavaan tyyliin. Tämän kuultuaan äiti pakotti lapsensa pukeutumaan balettitanssioiden käyttämään tutu-mekkoon, naisten kenkiin ja samalla hän ajoi pojan hiukset kaljuksi. Päähän äiti kirjoitti BAD, eli paha.

Sen jälkeen äiti passitti jälkikasvunsa paikalliseen Walmartiin ostoksille. Kaupassa olleet asiakkaat näkivät pojan ja soittivat asiasta poliisille. Äitiä ei pidätetty tekonsa johdosta, mutta asia on siirtynyt sosiaalivirkailijan käsiteltäväksi, Huffington Post uutisoi.