Isännältä karu pila koirilleen – viikatemies iski ruokakupilla

Viihdeuutiset · Annika Kela

Koiranomistaja on pilaillut hännänheiluttajiensa kustannuksella halloweenin kunniaksi. Lemmikinomistaja oli vaihtanut koiriensa ruokakulhon halloween-karkkikulhoksi, jota vartioi liiketunnistimella varusteltu luuranko.

Kun koirat lähestyivät ruokaansa, heräsi luuranko eloon. Pieni viikatemies alkoi karjua pelottavasti ja se asettui kulhon päälle. Karvakuonot olivat tilanteesta hämillään. Pieni yorkshirenterrieri alkoi haukkua luurangolle.

Koirat eivät selvästikään ymmärtäneet, miksi luuranko halusi omia niiden ruoan. Hännänheiluttaja yritti lähestyä ruokaansa useita kertoja, mutta joka kerta luuranko esti ruokailun. Omistaja on kuvannut pilansa videolle ja julkaissut sen netissä. Voisi luulla, että perheen lemmikit eivät olleet kovin mielessään omistajansa tekemästä pilasta.