Hot dogeista löytyi ihmisperäisiä aineksia – eniten vegetaristien nakeissa!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Nakkisämpylässä on perinteisesti yksi nakki sekä mahdollisesti sipulia, suolakurkkua ja maustekastiketta. Tuoreen tutkimuksen mukaan useassa hodarissa on myös ihmisen DNA:ta. Lisäksi kasvisnakeista löydettiin lihaperäisiä ainesosia.

Clear Food -ruokasivusto toteutti suuren nakkisämpylätutkimuksen, jossa selvitettiin leivän välissä olleiden makkaroiden sisältöä. Yhdysvaltalaisessa analyysissa tarkasteltiin 345 hot dog -nakkia 75 eri elintarvikevalmistajalta. Peräti 14,4 prosenttia nakeista antoi aihetta lisätutkimuksiin.

Kaksi prosenttia nakeista sisälsi ihmisen DNA:ta, joka oli joutunut tuotteeseen joko hiusten tai syljen muodossa. Osassa tapauksista alkuperäksi arveltiin työtapaturmaa, jolloin nakkiin oli päätynyt ihmisen lihaa. Eniten geneettistä materiaalia löytyi vegetaristien nakeista.

Samassa tutkimuksessa kymmenen prosenttia kasvissyöjille tarkoitetuista nakeista sisälsi lihaa. Kana- ja kalkkunanakkeja oli puolestaan tehostettu muutamassa tapauksessa possunlihalla. Yleisin virhe koski kuitenkin vegenakkien pakkausmerkintöjä, joissa valehdeltiin muun muassa tuotteen proteiinimääristä.