Vain Starassa: Tapaa The Prodigy -yhtye Helsingissä!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Konemusiikin 1990-luvun alkupuolella mullistaneen The Prodigy -yhtyeen Experience-esikoisalbumin julkaisusta tuli taannoin kuluneeksi 20 vuotta. Yhtye on ollut tuttu vierailija Suomessa jo 1990-luvun puolivälistä saakka, ja seuraavan kerran ryhmä saapuu Helsinkiin ensi tiistaina.

The Prodigy tekee aniharvoin fanitapaamisia, mutta tiistaina Stara vie kaksi onnekasta tapaamaan yhtyettä ennen yhtyeen Helsingin konserttia. Lisäksi voittaja saa itselleen ja ystävälleen fanitapaamisen lisäksi myös liput konserttiin. Fanitapaaminen arvotaan kaikkien kisapäivitystä Facebookissa kommentoineiden kesken. Muista kertoa kilpailusta myös ystävillesi.

Voittaja arvotaan maanantaina kello 21.00. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Osallistu kilpailuun tästä!

Huippuharvinainen tilaisuus! The Prodigy lupautui tapaamaan tiistaina Helsingin konserttinsa yhteydessä kaksi Staran…

Julkaissut Viihdelehti Stara 31. lokakuuta 2015

The Prodigy saapuu nyt Suomeen osana The Day Is My Enemy Arena Tour -kiertuettaan. The Prodigyn kuudes studioalbumi, The Day Is My Enemy, julkaistiin maaliskuussa 2015. Suoraan Brittien albumilistan ykkössijalle noussut albumi sai hyviä arvioita kautta linjan.

Liam Howlettin luotsaama The Prodigy -yhtye julkaisi ensimmäisen What Evil Lurks -EP:nsä vuonna 1990. Vuonna 1991 julkaistu yhtyeen virallinen debyyttisingle Charly soi jo saman vuoden syksyllä Suomen ensimmäisissä rave-juhlissa Vaasassa, Turussa ja Oulussa.

Yhtyeen breakbeat-tyylisuuntaa edustavat kappaleet olivat Suomessa vuosien ajan vain klubien ja ravejuhlien hittejä, kunnes yhtye teki vuonna 1995 läpimurtonsa myös discokansan keskuudessa esiinnyttyään Helsingin Kulttuuritalolla.

Britanniassa The Prodigy teki läpimurron Charly-esikoissinglen sijaan Experience-albumin toisella singlellä Everybody In The Place, joka nousi heti ilmestyttyään Brittien tanssilistan kakkossijalle. Sittemmin yhtyeen hitit olivat tanssilistoilla useiden vuosien ajan.

Vuonna 1997 julkaistu Fat Of The Land nousi listojen kärkeen molemmin puolin Atlanttia, ja se sai aikaan yhtyeen maailmanlaajuisen läpimurron. The Prodigy esiintyi muutaman kerran myös Earthbound-nimisenä vuonna 1993. Samaan aikaan yhtye julkaisi ensimmäisen white label-version kappaleesta One Love, joka julkaistiin myöhemmin virallisesti The Prodigyn nimissä.

Uusimmat