Fox News lavasti uutisen? Katsojat raivostuivat uutiskanavalle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yhdysvaltalaisen Fox-kanavan uutistoimisto on saanut kohun aikaan uutislähetyksessä sattuneen tilanteen ansiosta. Katsojat nimittäin epäilevät, että toimittajat olivat lavastaneet läheltä piti -tilanteen saadakseen uutiselleen lisäarvoa.

Suorassa lähetyksessä esiintynyt tilanne on saatu videolle ja se on julkaistu netissä. Uutisessa on perehdytty liikenneturvallisuuteen ja erityisesti suojateillä sattuneisiin onnettomuuksiin. Samalla hetkellä toimittajan takana sattuu läheltä piti -tilanne. Katsojien hämmästykseksi tilanne vaikutti vahvasti lavastetulta.

Suojatiellä kävellyt tyttö esitti, että hän oli vähällä jäädä auton alle. Hän esitti olevansa tilanteesta niin järkyttynyt, että hän kaatui kävelytielle. Tapaus esitettii Utahin paikallisuutisissa. Katsojat ovat olleet tuohtuneita siitä, että toimittajat luulivat heidän uskoneen tilanteen aidoksi. Monien mielestä uutiset menettivät uskottavuutensa.