Ihmisen ulosteelle käyttöä – sähköä jopa 138 miljoonaan kotiin

Viihdeuutiset · Annika Kela

Ihmisten ulosteessa piilee kultakaivokseen verrattavaa potentiaalia, väittää YK-yliopiston teettämä tutkimus. YK-yliopiston vesi-, ympäristö- ja terveysverkoston tutkijat totesivat tutkimuksessa, että ulosteesta saatavalla biokaasulla voisi tuottaa sähköä 138 miljoonaan kotitalouteen.

Tutkijoiden mukaan ihmisten uloste on polttoainetta ja tälläkin hetkellä sitä on maailmassa arviolta 9 miljardin euron edestä. Tutkijoiden mukaan biokaasua osataan jo hyödyntää, mutta liian vähän. Ihmiset käytännössä huuhtovat arvokasta polttoainetta viemäreistä alas.

Köyhissä maissa uloste harvoin päätyy viemäriin asti ja kadulla olevat jätökset pilaavat ympäristön ja aiheuttavat ihmisille terveysriskin. Jos osaamista olisi, se voitaisiin ohjata biokaasuvoimalaan. YK-yliopiston lisäksi Trentin yliopisto ja WHO ovat tehneet viime vuosina tutkimuksia biokaasun hyödyntämisestä.

Ihmisten ja maatalouseläinten ulosteessa piilee tutkijoiden mukaan valtava vaurastumismahdollisuus. Voimalat, joissa yhdistyvät ihmisten ja kotieläinten ulosteen lisäksi biojätteet tuottaa biokaasun avulla valtavan määrän energiaa. Ehkäpä tulevaisuuden polttainepohatat ovatkin jotain muuta kuin öljysheikkejä.