Mies pilaili kissojensa kustannuksella – hillitön seuraus

Viihdeuutiset · Annika Kela

New Jerseyn Sewellissa asuva kissanomistaja on päättänyt pilailla lemmikkiensä kustannuksella. T.J. Browne Junior oli houkutellut kissansa lastenhuoneeseen herkkujen avulla. Sitten hän puki ylleen pelottavan näköisen kissanaamarin.

Browne Jr. käynnisti kameransa ja totesi, että oli aika ruokkia hänen ”lapsukaisensa”. Pila oli mennä pieleen, sillä miehen pokka ei pitänyt naamarin alla. Mies ryhdistäytyi ja kääntyi ympäri. Kun lemmikit näkivät miltä heidän omistajansa näytti, pinkaisivat ne pakoon.

Kissat säikähtivät omistajaansa niin paljon, etteivät ne edes yrittäneet puolustautua. Kissojen reaktio on ymmärrettävä, sillä kissanaamio oli sen verran pelottava, että se saisi myös ihmiset säikähtämään ja ehkäpä myös ottamaan jalat alleen.

Uusimmat