Ruotsalaistähti ehdolla Amy Winehouse -elokuvan päätähdeksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Heinäkuussa ensi-iltansa saanut Amy-dokumenttielokuva seurasi edesmenneen laulajan, Amy Winehousen tarinaa aina nuoruudesta viimeisiin hetkiin saakka. Rankka elokuva oli menestys lippuluukulla, ja siitä tuli kotimaassaan kaikkien aikojen eniten katsojia kerännyt brittiläinen dokumentti.

Nyt Amy Winehousen tarinaa ollaan tuomassa valkokankaille myös draamaelokuvan muodossa. Elokuvan päärooliin kaavaillaan Screen Daily -sivuston mukaan ruotsalaisnäyttelijä Noomi Rapacea. Tähti tunnetaan elokuvista, kuten Prometheus, Sovinto ja Miehet jotka vihaavat naisia.

Amy Winehouse -elämänkertaelokuvan ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi on kiinnitetty irlantilainen Kristen Sheridan. Tuotantoyhtiö Subotica Films käy parhaillaan neuvotteluja edesmenneen laulajan musiikin käyttämisestä tulevassa elokuvassa.